30.12.2009

Nimikilpailu

Blogini on ollut pystyssä nyt reilu kuukauden ja kävijöitä on ollut jo yli 2000, jee=) Kiitos kaikille kommenteista, ne piristävät aina päivää=)
Laitanpa pienen kisan pystyyn, eli keksi blogilleni uusi hyvä nimi.
Blogin nimi oli ensin Maalauksia, leipomuksia ja eläimellistä menoa, mutta se on liian pitkä nimi. Nyt vaihdoin Eijan elämää nimeen näin väliaikaisesti, kunhan parempi löytyy=) Tai jos mielestäsi Eijan elämää on hyvä, sitäkin voi äänestää.
Nimen pitäisi olla lyhyt, muita vaatimuksia ei oikeastaan ole.Nimen ei tarvitse liittyä taiteeseen koska blogissa on kuitenkin paljon muutakin. Jättämällä kommentin tähän, osallistut arvontaan. Vain yksi kommentti per henkilö=) Sähköposti mielellään mukaan kommenttiin niin saan sitten yhteyden jos onni suosii.
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan palkinto. Palkintona on A3 kokoinen lyijykynäpiiros tai digimaalaus haluamastasi aiheesta. Vaikka esim. hevosestasi, koirasta tai maisemasta mutta ei ihmismuotokuvaa=)

Arvonta aikaa on 3.1.2010 asti

Kaikille tasapuolisesti onnea kisaan!

(Pientä esimakua tulevasta digimaalauksesta)


Kilpailu aika on päättynyt
Arvon voittajan myöhemmin

17 kommenttia:

  1. Upeita kuvia täällä. :)

    Nimiehdotus on Valoja varjojen keskellä. Ensin mietin kliseistä Valoja ja varjoja, mutta kivempi olisi joku variaatio siitä.

    VastaaPoista
  2. Hieno blogi sulla kyllä :)

    Hmm Nimiehdotukseni voisi olla Rakkauden laakso. Rakkaudestahan sie näitä asioita teet ja tänne nettiinkin laitat :)
    Jos vain kelpaa/onnetar suosii niin sähköposti takaisinpäin on krista_haataja@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Nimiehdotukseni on lyhyesti ja ytimekkäästi: Heijaa. Se tuli mieleen nimestäsi ja sopii mielestäni hyvin blogin positiiviseen henkeen ja erityisesti siihen "eläimelliseen menoon". :) Sanana se on riemukas huudahdus, joka sisältää kauniita äänteitä, ja kauneutta ja iloahan täältä löytyy! Mielestäni blogin nimen on hyvä olla lyhyt, erottuva, mieleenpainuva ja mielenkiinnon herättävä - Heijaa! :)

    VastaaPoista
  4. Elämän ilo :)

    s_m.k@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Tässä muutamia joita tuli mieleen piirroksia sekä valokuvia katsellessa.
    Kameralla otetut kuvat toivat mieleen: "Vastavaloon" , "Elämää hetkessä" , "Kiireetön hetki" , "Henkäyksiä".
    Piirroksista: "Viivalla piirretyt" , "Eijan kynästä", "Kuvaukselliset"

    VastaaPoista
  6. En nyt keksi nimiehdotusta,mutta halusin vain toivotta:Oikein mukavaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  7. Pastissi

    Liittyy sekä kuvataiteeseen että ruokaan.

    VastaaPoista
  8. Eijaillen

    Siihen mahtuu kaikki, mitä Eija-h:na olemiseen liittyy. :)

    Oikein hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  9. Leijailua.

    Siihen sisältyy tuo Eija ja kuvaa kauniisti kaikkea ympärilläsi olevaa.

    VastaaPoista
  10. Ei kuka tahansa :o)

    tha_big_a@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Hyvää Uutta Vuotta!

    Minun ehdotukseni on "elämän helmiä"... eteen voi halutessaan laittaa vielä nimesikin, Eijan elämän helmiä/elämän helmet

    VastaaPoista
  12. Täällähän oli jo monta mukavaa nimiehdotusta. Minutsta Eijan Elämääkin on hyvä. Siinähän on kaikki mitä on elämässäsi. Ja tuo Eijaillen jota joku muukin jo ehdotti tuli itselleni mieleen. Kivan lyhyt.

    VastaaPoista
  13. Vielä ei ainakaan välähdä nimi-ehdotusta.=) Mutta Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  14. Leipikäs

    Eli leipomuksia, piirustuksiä ja käsitöitä.

    VastaaPoista
  15. No vitsi mä olen nero, kun en huomannut, että se on jo tuolla. Sorry! :)

    VastaaPoista