15.10.2013

Koirakuvahaaste #9

Koirakuvahaasteeseen mukaan pienen tauon jälkeen :)
Aihe on ruska. Viime viikolla oli ihania aurinkoisia päiviä ja sai hyviä ruskakuvia otettua lenkillä. Tai no hyviä ja hyviä, pokkarilaatua :P
Musta on tullut laiska järkkärillä kuvaaja, kun ei sitä jaksa raahata mukana lenkillä vaikka paljon parempia kuvia saisikin. Pokkari on niin kätevä kun mahtuu taskuun :)


3.10.2013

Pikapulla

Tämmöistä pikapullaa tuli tänään kokeiltua. Ei tämän rakenne ole kovin pullamainen, mutta maku on hyvä. Melkeinpä parempaa kuin peruspulla :D
Ohjeen löysin täältä, vähän tosin muokkasin sitä :)



Pikapulla

3 1/3 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria (tai 1dl sokeria ja jätä fariinisokeri pois)
½dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl jauhettua kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 muna
2 dl maitoa
75 g sulatettua voita TAI 3/4 dl juoksevaa margariinia

PINNALLE
rouhittua suklaata / mustikoita + vadelmia / pähkinärouhetta / hillonokareita / raesokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele noin 24 cm piirakkavuoka tai irtopohjavuoka.
Sekoita vehnäjauhot, sokerit, leivinjauhe, kardemumma, suola ja kaneli kulhossa keskenään. Riko muna ja kaada se maidon ja voisulan kanssa jauhoseoksen päälle. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle rouhittua suklaata, pähkinärouhetta tms.
Kypsennä uunin keskiosassa 15-20 minuuttia, kunnes pullan pinta on kauniin ruskea. Pikapulla on parhaimmillaan paistopäivänä.

Itse laitoin pinnalle mustikoita, kanelia ja fariinisokeria.




10.9.2013

Taideblogissani arvonta!

Taideblogissani käynnistyi arvonta jossa palkintona muotokuvataulu. Tarkemmat ohjeet löydät blogista.

 Joten sinne siis jos ilmainen taulu kiinnostaa ;)

Kissojen uusi puu

Tuli jokunen viikko sitten käytyä naapurissa pihakirppiksellä. Sieltä kotiin kissoille tulijaisiksi ostettiin uusi kiipeilypuu.
Vanha puu on makkarissa ja se on jokapäiväisessä käytössä kummallakin ollut. Hyvin on kyllä kolme vuotta kestänyt vaikka halpa puu olikin :)
Tuo uusi on tuommoinen pienempi ja se sijoitettiin nyt olkkariin. Hintaa tuolla oli vain 20e. Muutama kissankarva siinä oli kiinni, mutta täysin ehjä ja ei varmaan edes paljoa käytetty.

Kummatkin kissat on siitä kovasti tykänneet ja varsinkin Iines on tykännyt nukkua alaosassa olevassa laatikossa jonne pääsee tuon putken kautta :)


Nuusk, vieras kissa haisee :P

Mihis tuo menee..

Haloo, onks siellä ketää?


Pönötys

Piilossa

Tässä o hyvä :)

13.8.2013

Patikkareissu Patvilla

Nyt palataan vähän ajassa taaksepäin ja kirjoittelen vihdoin tuosta Patvinsuon patikkareissusta. Eihän tässä mennytkään kuin kuukausi :D

Patvinsuo on kansallispuisto Lieksassa, Koitereen pohjoispuolella. Seudulla on paljon suota, mutta myös ihania vanhoja metsiä.
Patvinsuolla on tullut käytyä viimeksi 8 vuotta sitten. Sitä ennen siellä tuli vanhempien kanssa käytyä joka kesä. Paikka ei ollut muuttunut mihinkään, ihan yhtä ihana paikka kuin ennenkin.
Jos etsin rauhallista ja hiljaista paikkaa samoilla metsässä ja nauttia luonnosta niin tässä se on :) Paikkahan on todella korvessa, lähin kauppakin taitaa olla 60 kilsan päässä :D


Suomun pääpaikalta löytyy luontotupa, jossa kesäisin on luonto-opas jolta voi vuokrata mökin, saunan tai veneen. Siellä on myös telttailualue jossa nuotiopaikka ja keittokatos.

Ensimmäisenä siis mentiin tuonne luontotuvalle ja vuokrattiin illaksi rantasauna. Sauna maksaa 15e/2h. Eli ei todellakaan kallis :)

Sen jälkeen käytiin vähän katselemassa paikkoja ja ihanaa Suomujärven rantaa. Tuolla hiekkarantaa riittää lähes koko järven ympäri.


Rantaihastelun jälkeen vaihdettiin sandaalit lenkkareihin, pakattiin reppuun evästä ja vettä ja lähdettiin kävelemään Suomunkiertoa. Suomunkiero kiertää siis koko Suomujärven ja on noin 15 km pitkä.

25.7.2013

Leluhevosen tuunaus vol 2

Sain tehtyä eilen loppuun tuon tuunatun leluhevosen. Ensin maalasin ponin akryylimaaleilla.
Minä ja akryylimaalit ei tulla kyllä yhtään juttuun :D Tosin voi johtua siitäkin, että nuo maalit on laadultaan huonot. Pitää ostella vähän laadukkaammat värit jos näitä poneja rupeaa enemmänkin väsäilemään.
Lisäksi ostoslistalla on mattapintaista lakkaa, mulla oli vaan kiiltävää. Ei kovin luonnollisen näköistä..

Lisäksi ponille tein jouhet Flipflop-langasta kun sitä tuolla kaapissa oli.

Ja tämmöinen ponimus siitä sitten tuli :)



 Pitää varmaan seuraavan kerran kirpparia kiertäessä etsiä toinen leluhevonen tuunattavaksi :D

Seuraavaa projektia tässä jo suunnittelin. Tarkoituksena olisi tehdä hevospatsas ihan alusta asti itse. Perjantaina laitoin tilaukseen Hobby Pointista Super Sculpey Firm nimistä massaa. Sitä käytetän paljon pienoismallien tekemisessä. Se on uunissa kovettuvaa, joten ei tarvitse tehdä niin nopeasti kuin noilla ilmakuivuvilla massoilla. Sekä on paljon kestävempää:)
Eilen tuli sitten massat perille ja tänään olisi tarkoitus vähän testailla:)



Hevospatsasta varten piirsin kuvan, millainen siitä sitten olisi tarkoitus tulla. Tai ainakin jotain tuonne päin, saa nyt nähdä osaako sitä tehdä yhtään mitään :D

Rotua miettiessä päädyin ihan kotoisaan suomenhevoseen. Ensin mietin friisiläistä tai quarteria, ne kun on lempirotuja, mutta sitten päädyin suokkiin. Ihan sen takia, kun siitä on niin vähän pienoismalleja tehty (jos yhtään..) verrattuna vaikkapa quarteriin, mistä tehdään varmaan hevosroduista eniten pienoismalleja. Breyeriltäkään ei varmaan ole yhtään suomenhevosta tullut, tai ainakaan en googlettelulla löytänyt.

Säkäkorkeutta tälle tulisi jotain 23cm luokaa, eli ei mikään ihan pikkuinen :)
Väriltään haluaisin tehdä liinakon läsillä ja sukilla. Toisaalta tummanpunarautias värikin on hieno, tai voikko... Nääh, valinnan vaikeuksia.  Tosin ehkä mun ei tarvitse miettiä vielä väriä, kun koko hevosta ei ole vielä edes aloitettu :D


22.7.2013

Leluhevosen tuunaus

Olen jonkin aikaa ihastellut netissä ihmisten tuunaamia toinen toistaan hienompia leluhevosia. Suurinosa hevosista on Breyerin hevosia ja niitä ihmiset sitten muokkaavat uusiin asentoihin ja väreihin. Suomessakin tätä harrastetaan jonkin verran, mutta harrastajia on melko paljon vähemmän kuin vaikkapa Amerikassa :)

Suomesta löytyy Finnish Model Horse Collectors kerho, sivuilta löytyy lisää tietoa tuunauksesta jos kiinnostaa :)

Mun kiinnostus harrastukseen lähti tästä kuvasta:

Juu, leluja ne on, uskokaa pois :P Kuva (c) http://vingerling.blogspot.fi/
 En vaan tajua miten muovisesta hevosesta voi saada noin elävän näköisen :D http://vingerling.blogspot.fi/ blogista löytyy lisää ihasteltavaa.
Toinen blogi mitä seuraan on http://braymere.blogspot.fi/, sieltä löytyy hienojen hevosten lisäksi mielettömän upeita varusteita.



Tänään sitten vihdoinkin pitkän kuvien ihastelun jälkeen, päätin kokeilla itse hevosen tuunausta. Ensimmäiseksi uhriksi joutui pari vuotta sitten tivolista voitettu muoviponirumilus. En muistanut ottaa kuvaa ennen nylkemistä :D Poni oli valkoinen vaaleanpunaisella harjaksella ja hännällä:P


 Ja tämmöinen siitä sitten tuli uuden pinnan jälkeen:


Eli talvikarvainen issikkahan siitä syntyi. Ei nyt varmastikkaan paras mahdollinen lopputulos, mutta ensimmäiseksi yritykseksi ihan jees :) On se nyt ainakin enemmän issikan näköinen kuin alkuperäinen :D

Seuraavaksi poni pitäisi maalata. Kunhan vaan saan päätettyä värin.. Vahvimpana vaihtoehtona olisi hiirakko tällä hetkellä:)

 

Vähän on yrmyn näköinen kaveri, mutta toivottavasti ilme pehmenee kun saa väriä pintaan ja harjaksen paikalleen.
Harjaksen ja hännän haluaisin tehdä jostain muusta kuin massasta. Mohairlankaa käytetään paljon, pitää käydä katselemassa josko sitä Joensuusta jostain kaupasta löytyisi.


Seuraavaksi haluan kokeilla hevosen tekemistä ihan kokonaan alusta asti. Mutta ensin pitää malttaa tehdä tämä poni valmiiksi :)


15.7.2013

Kesäkuulumisia

Kesä on edennyt hirmuista vauhtia ja blogin päivitys on taas vähän jäänyt. Mutta siihen on hyvä syykin, koska viimeiset kolme viikkoa on miehellä ollut lomaa, joten kotosalla ei ole tullut paljoa oltua. Monessa paikassa on tullut käytyä :)

Ensimmäisenä lomapäivänä eli Juhannukseksi lähdettiin Lohjalle, miehen veljen ja muun perheen luo.
Javikin pääsi reissuun mukaan. Noin pitkää automatkaa Javi ei ole ikinä tehnytkään, mutta hyvin meni. Mennessä ja tullessa pysähdyttiin Vihantasalmen Nesteellä. Siellä oli kiva, kun koirallisille autoilijoille oli oma parkki ja vieressä koirille pieni metsikkö. Hienoa että tämmöisiä paikkoja on ja ajatellaan koiraihmisiäkin :)

Javin uudet autovaljaat. Made by minä. Ensimmäiset ja viimeiset valjaat mitkä tein, huh :P

Lohjalla vietettiin neljä päivää. Grillailtiin, leikittiin lasten ja koirien kanssa, lenkkeiltiin, uitiin ja nautittiin ihanasta lämpimästä kesästä. 

Tuli todettua että Javi olisi täydellinen lapsiperheen koira :D Javihan ei ole paljoa lasten kanssa ollut tekemisissä, sukulaislapset on niin isoja jo kaikki ja omia ei ole.

Vähän aluksi jänskätti yrittääkö Javi hyppiä päälle, koska vieraiden aikuisten päälle Javi välillä yrittää hyppiä. Tosin sekin riippuu ihan ihmisestä ja ihmisen käyttäytymisestä.
Mutta ei, kertaakaan Javi ei yrittänyt päälle hyppiä, naama tuli kyllä jokaiselta pestyä useampaankin otteeseen :D Mutta lasten mielestä se taisi olla lähinnä hauskaa :D



 Talon koirien kanssa sitten ei niin hyvin mennytkään. Tai siis Javillahan ei mitään ongelmaa olisi ollut kummankaan kanssa, mutta talon vanha koira Rolle ei pitänyt Javista yhtään. Ulkona nyt vielä meni kun tilaa oli, mutta sitten kun tultiin sisälle, Rolle nappasi hampailla Javia. Onneksi ei tullut muuta jälkeä kuin pieni patti joka hävisi yön aikana. Tuon jälkeen Rolle ja Javi pidettiin sisällä eri huoneissa.

Rolle

Toinen koira eli Luna sitten taas pelkäsi Javia. Purra ei kyllä yrittänyt vaan lähinnä jähmettyi kauhusta paikalleen tai sinkosi pöydän alle heti kun vaan Javi yritti tulla lähellekkään. Ei edes neljän päivän jälkeen halunnut vapaaehtoisesti lähellekkään Javia.
Oiva esimerkki miksi pennun sosialistaminen erillaisiin koiriin pentuna olisi erittäin tärkeää....

Luna 








Lohjalla ollessa tuli käytyä Linnanmäellä. Siellä ei ole tullut käytyä kuin joskus lapsena eli reilu kymmenen vuotta ainakin viimeisestä käynnistä :) Vähän oli laajentunut ja laitteet muuttuneet, mutta kivaa oli. Kovin hurjiin laitteisiin ei uskaltauduttu :D  Linnunrata oli kaikista paras, siinä tuli käytyä neljä kertaa..

Merimaailmaan oltiin menossa, mutta ei sitten saatukaan enää lippuja kun kello oli sen verran paljon :( Se oli vähän ikävää, kun sitä odotin melkein eniten koko Linnanmäki reissulta. No ensi kerralla sitten :)

Laitteita enemmän meinasi hirvittää auton kyydissä oleminen kun ajettiin Lohjalta Helsinkiin. Onneksi oli navigaattori opastamassa, kun maalaiset lähti isoon kaupunkiin :D Ja onneksi itse ei tarvinnut ajaa :P Huh mitä meininkiä, eikä oltu edes lähelläkään keskustaa :D

Tähän vekottimeen meikäläistä ei sais menemään :P

Lohjalta kun kotiuduttiin, pidettiin pari lepopäivää. Javikaan ei paljoa muuta tehnyt kuin nukkui, oli vissiin vähän rankka reissu koirallekkin.

Sitten lähdettiin käymään pieni reissu Kolilla. Kolillakaan ei ole tullut käytyä moneen vuoteen, vaikka se tuossa reilun tunnin ajon päässä onkin. Pitäisi kyllä käydä useamminkin upeita maisemia ihastelemassa. Käveltiin Kolinuuron kierros joka oli n. 3,5 km pitkä. Vaikka reitti oli lyhyt oli se kuitenkin todella rankka, koska lähes koko matka oli jyrkkää nousua ja taas välillä jyrkkää mäkeä alas päin :p Hiki virtasi kyllä tuolla reissulla :D

Mutta oli se sen arvoinen kun pääsi Ukko-Kolin laelle :)

Ei huolta, on Javi oikesti kiinni, naru vaan muokattu kuvasta pois kun oli niin rumat :P

Seuraavalla lomaviikolla oli varattu metsästysseuran mökki Tohmajärveltä neljäksi päiväksi.

Mökillä tuli saunottua, grillattua, uitua, ongittua ja taas vähän saunottua :D Saunassa tuli käytyä kolmestikkin päivässä. Ja uimassa tietenkin myös, ihanan lämmintä vettä kun oli :) Muuten ilma sitten olikin vähän vilpoinen, onneksi vettä ei kuitenkaan satanut.

Neiti kesäheinä
Sumuinen kesäyö


Kalamiehen kaveri
Nuotiolla paahdettuja vaahtokarkkeja, nams :P
Vesipeto
Läheisestä metsästä löytyi metsämansikkaa 1,5 litraa. Ikinä ei ole tuommoista määrää vastaan tullut :)
Krooh, ei jaksa enää

Javi valtasi mun makuupussin

Mökkireissun jälkeen oltiin yksi yö siskon koiria hoitamassa, käytiin kaupungilla shoppailemassa ja maistelemassa torilla Big D´s burgerit (super hyviä, suosittelen jos Joensuussa satut asumaan tai käymään). Perjantaina sitten lähettiin Patvinsuon kansallispuistoon patikoimaan, mutta siitä reissusta kerron enemmän omassa postauksessa :)

Tänään sitten loppui loma ja arki alkaa. Munkin varmaan pitäisi ryhdistäytyä ja aloittaa rästiin jääneiden taulujen ja pantojen teko :P
Mahtavat kolme viikkoa oli, kyllä näillä fiiliksillä jaksaa taas syksyn ja talven. Ja eihän se kesä vielä ohi ole, eihän sitä tiedä vielä mihin sattuu eksymään :)


7.6.2013

Mansikkaruudut valkosuklaalla

Leivonnassa on ollut nyt taukoa koska olen yrittänyt olla laihdutuskuurilla. Välillä menee paremmin ja välillä sattuu repsahduksia, mutta 11 kiloa on tippunut kolmessa kuukaudessa :) Vielä kun saisi toiset 11 kiloa pois niin olisin erittäin tyytyväinen:)

Eilen sitten päätin leipoa jotain, kun pakastimessa olisi vielä paljon mansikkaa, mustikoita ja punaviinimarjoja jotka pitäisi saada uusien alta tuhottua.
Uusimmassa Leivotaan lehdessä oli ohje mansikkaruutuihin joihin tuli myös valkosuklaata. Ei tästä ehkä ihan paras piirakka tullut, mitä olen tehnyt, mutta toki ihan syötävä :) Varsinkin kun ei tämmöistä ole hetkeen tullut syötyä :D
Ohjeessa oleva maidon sekoitus sulatettuun voihin oli vähän outoa, koska voi paakkuuntui kylmästä maidosta ja näytti melko epämiellyttävälle:P
Eli sen verran tuota ohjetta muutin tähän, että ensin sekoitetaan maito taikinaan ja voin sen jälkeen.

Mansikkaruudut valkosuklaalla

5 dl mansikoita
3 munaa
3 dl sokeria
100 g voita
1 ½ dl maitoa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

100g valkosuklaata rouheena

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi. Lisää maito ja voi munasokerivaahtoon. 
Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe kulhossa keskenään. Kääntele jauhoseos muun taikinan joukkoon. Voitele ja jauhota uunipannu, joka kooltaan noin 30 x 40 cm. Kumoa taikina pannulle ja ripottele mansikat päälle.

Paista piirakkaa 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla 25-30 min. 
Ota piirakka uunista ja ripottele rouhittu suklaa päälle. Pasita sen jälkeen vielä 5 minuuttia.


1.6.2013

Koirapuistoilu 28.5

Nyt alkukesästä ollaan käyty koirapuistoilemassa useammankin kerran. Tuossa oli melkein vuoden tauko, johtuen ihan siitä kun välillä siellä vaan on niin ärsyttävää käydä. Melkein aina sattuu siellä olemaan joku vähemmän sosiaallinen koira tai sitten nuori uros mikä on koko ajan hyppimässä Javin selkään.
Sitten kun Javi murahtaa urokselle, niin itse saa murhaavia katseita kun tuo puistoon "vihaisen koiran". Aarg, miten ärsyttävää :P
Kuitenkin mun mielestä koiralla on oikeus huomauttaa toiselle kun väkisin yritetään selkään kiivetä, joten en viitsi Javiakaan tuosta ruveta komentamaan. Uroksen omistaja sitten kyllä saisi omaansa komentaa, mutta eipä sitä yleensä ikinä tapahtu. 

No mutta nyt  ollaan käyty neljä kertaa puistoilemassa ja kertaakaan ei ole sattunut ärsyttäviä koiria yhtäaikaa.

Viime tiistaina käytiin viimeksi ja kamera oli tällä kertaa mukana. Nyt vihdoin sain aikaiseksi muokkailla kuvat julkaisukuntoon. Vähän ylikirkkaita tuli monesta mutta eiköhän näistä nyt selvän saa :) Kuvat on tässä miten sattuu vinksallaan, kun en vaan saa millään noitä siististi vierekkäin.

Parkkipaikalta puiston portille käveleminen on aina oma shownsa. Ylenssä Javi kävelee nätisti narussa, mutta tuo pieni pätkä on kyllä joka kerta samanlainen tahtojentaisto. No ehkä se siitä vielä joskus:P

Vapaaaaaa!
Ei sitten vaikeampi asento makoilla...
 


Mun berberi jäätyy tässä kylmällä kivellä :P


Javi on kyllä valokuvaajan unelmakoira :) Javi pysyy halutussa asennossa niin kauan kun siitä vapautetaan ja hyppää esim jokun kiven päälle kun sitä vaan osoittaa sormella :)






Lentävä korvakoira

Puistoon on tuotu pari hiekkakasaa. En tiedä meinataanko ne levittää vai onko ne vaan muuten vaan tuolla. Mutta kivat ne ainakin Javin mielestä on. Niiden ympäri on hyvä juosta rallia niin että hiekka vaan lentelee ihmisten silmiin.

Sitten puistoon tuli kiva 3v beagle joka oli Javin kanssa heti samalla aaltopituudella :) Kamera ei enää oikein pysynyt mukana, sen verran vauhdikasta oli meno. Ihmeen lujaa tuommonenkin pötkylä juoksee :D






 Pitkään ei tarvinnut näiden juosta kun rupesi jo väsy tulemaan.
Puistoon tuli vielä kovaääninen pystykorvasekoitus ja rämäpäinen nuori bokseri joka töytäili ja törmäili minne sattuu. Siinä vaiheessa katsottiin parhaimmaksi lähteä kotiin.

Mutta kivaa oli ja eiköhän tässä kesällä vielä uskaltauduta puistoilemaan :)