26.1.2013

Paperi- ja väriostoksia

Pastelleilla piirtämisestä kun nyt taas olen innostunut, niin tottakai piti hommata uusia tarvikkeita. Aikani googlailin, että mikä olisi paras paperi pastelleille. Samalla etsin myös kyniä ja liituja.  Löysin sitten uuden tuttavuuden,  Akvarellielli taidetarvikekaupan. Siellä löytyi tarvitsemiani papereita eli pariisinpaperia ja samettipaperia. Ja vähän muutakin tuli sitten ostettua :D
Nopeudesta on kaupalle kyllä annettava kiitosta, myöhään keskiviikkoiltana tein tilauksen ja heti torstaina paketti lähti postiin ja oli perjantaina mulla perillä :)

Ensimmäisenä paketista paljastui tämmöinen pieni ja suriseva vempele;) Patteripyyhekumi siis :D
Tämän olen halunnut ostaa jo pitkään, vaan missään kaupoissa ei ole sattunut tulemaan vastaan ja tämmöisiin nettitaidekauppoihin ei ole ikinä tullut tilausta laitettua. No nyt se sitten tuli vihdoin ostettua ja pienen testailun jälkeen totesin ihan mahtavaksi kapineeksi :)
Derwentin sivuilta löytyy esittelyvideo tämän käytöstä.



Pastelliliitujakin tuli ostettua. Niin mun piti ostaa kyniä joo, vaan kun tuolla ei sitten kyniä ollut myytävänä ollenkaan niin ne nyt jäi :D

 Vasemmalla on Koh-i-noor merkkisiä seepialiituja. Ei nämä vissiin ihan varsinaisesti pastelliliituja ole, mutta koostumukseltaan melko samanlaisia. Tuossa paketissa on kolmea eri väriä aina kaksi kappaletta.
Oikealla puolella sitten on Koh-i-noorin pastelliliidut harmaissa sävyissä. Näitäkin on aina kaksi yhtä väriä. Tämmöinen samanlainen paketti olisi ollut ruskeissa sävyissä myös, mutta ne oli loppu :( Minähän kun kuitenkin lähinnä piirrän hevosia ja koiria, niin eniten tarvetta on juurikin eri ruskeille, harmaille, mustille ja valkoisille.
Ostin myös yhden valkoliidun, kun niitä yksittäin myytin. Valkoinen on sellainen väri, mitä aina tarvitaan :)
 Nuo kaikki liidut on melko kovia, paljon kovempi kuin nuo mun vanhat pastelliliidut. Siitä hyvä puoli, että pölyävät huomattavasti vähemmän.


Ostin myös kolme lyijykynää, kovuuksina 2H, 3H ja 4H. Kaikki mun lyijykynät on kovuuksiltaan H-9B, eli ei mulla näin kovia lyikkäreitä ollut. Nyt sattui tuolla olemaan ja vielä yksittäin myytävänä, niin pakkohan ne oli ostaa.


Tämä on sitten oikeastaan enemmänkin mun miehelle. Tuommoinen samanlainen meillä oli joskus, mutta se sitten kuivui. 

 Kärki tussissa on siis tuommoinen sivellin. Ehkä miekin innostun tällä jotain piirustelua kokeilemaan :)


 No sitten ne paperit joiden takia oikeastaan koko tilauksen tein :D

 Tässä on samettipaperia tai velour paperi millä nimellä taitaa tunnetumpi olla. Melkoisen hintavaa paperia, kaksi arkkia maksoi 13,11€. Oikeasti väriltään vähän tummempi harmaa kuin kuvassa. Olisin linkittänyt tuotekuvan, mutta ei ollutkaan enää tuolla nettisivuilla. Tämän pinta on kyllä ihanan pehmoista ja samettista, en mie varmaan raaski edes käyttää näitä :D Tekisi mieli koko ajan hipeltää tuota paperia..:P


 Sitten pariisinpaperit joita ostin mustana ja harmaanvihertävänä. Tuosta vihreän sävystä löytyy parempi kuva sivuilta. Nämä myytiin viiden paperin pakkauksissa.
 Tämä paperi olikin paljon ohkaisempaa kun mitä jotenkin kuvittelin. Mutta pinnaltaan sellaista sopivan karheaa :)


Kaik yhes koos. Kiva kun paperit tuli tuommoisissa putkiloissa, niin pysyivät ehjänä postissa ja nyt on sitten hyvä säilyttääkin ne noissa.


Mutta jooh, eiköhän näillä nyt jotain tuherrusta synny. Yksi hevonen tuossa on jo hahmoteltu. Ensimmäisenä kokeiluun otan vihertävän pariisinpaperin.

 Ne kynät mun nyt edelleen pitää käydä jostain ostamassa :D

4 kommenttia:

  1. Onko mieheski taiteilija vai onko kynä hänelle vaan pikku vihje? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä hän joskus innostuu jotain piirtelemään, lähinnä tusseilla :) Ei kylläkään lähellekkään niin paljoa kun minä :D

      Poista
  2. Voi himputti, mulle kanssa tommonen motorisoitu kumi :D. Meillä täällä Lahden suunnalla on ihan mahtava taidekauppa missä myydään yksittäin pastelliliituja, kyniä ja kaikkia ihania paperilaatuja :) niin ja tietenkin kaikkea muuta taidetarviketta. Täytyypä käydä tutustumassa tuohon kumiin tarkemmin. Odottelen innolla mitä sä saat aikaiseksi uusilla tarvikkeillasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittele kyllä tuota kumia, varsinkin lyijykynäpiirroksissa kätsy :)Voi kun Joensuussakin olisi kunnon iso taidekauppa. Täällä on vaan kaksi kehystysliikettä joissa jotain tarvikkeitakin, mutta aika pieni valikoima. Tosin en ole käynyt kummassakaan yli vuoteen, niin pitäisi käydä katsomassa olisko valikoima muuttunut.

      Poista