18.2.2013

Crickethill's Cry Ban-Zai

Crickethill's Cry Ban-Zai alias Pätkä oli äitini kiinanpalatsikoira joka lopetettiin pari viikkoa sitten. Pätkä olikin jo reilu 13 vuotta vanha.  Itsehän olin 11 vuotias kun Pätkä äidilleni tuli. Nyt tuntuu oudolta ajatella ettei sitä enää ole, Pätkä kun on ollut "aina".

Vuosi 2000.

Pätkän kanssa äiti kävi näyttelyissä. Heti ensimmäisissä se jo oli rotunsa paras pentu. Sitten Pätkä sai ainakin kaksi sertiä ja mitä kaikkia lie, en edes muista.

 Vuotta en tiedä, olisiko 2002..


Pätkä oli karavaanari, aivan kuin äitinikin. Monessa reissussa mukana:)


Pätkä oli melkoisen omatahtoinen ja jääräpäinen koira. Normaali kiinanpalatsikoira siis :) Kiltti kyllä, mutta ei erityisemmin pitänyt vieraiden ihmisten silityksistä.


Pari vuotta sitten Pätkän kunto rupesi huonontumaan. Sitten selvisi että Pätkällä on syöpä. Viimeisinä aikoina se meni jo niin huonoon kuntoon että paras ratkaisu oli lopetus.

 Äidilleni tein taulun muistoksi. 

RIP Pätkä 1999-2013

Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni,
mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.

2 kommenttia:

  1. Osanotot täältä.. Söötti pallero oli hän, nyt lepäilee rauhassa :)

    Ja mahtava tuo taulu, aivan täydellinen muistoesine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole enää kipuja. Ja ihan hyvä ikähän tuo on noinkin jalostetulle koirarodulle.

      Ja kiitos, taulusta tuli kyllä ihan hyvä, vaikka en ole ikinä yhtäkään kiinanpalatsikoiraa piirtänyt :)

      Poista