19.4.2015

Heips!

Onpas tää blogi jäänyt vähän hunningolle :P Jotenkin vaan tätä blogia kohtaan tuli sellainen kyllästyminen jossain vaiheessa ja ei enää keksinyt mitä tänne kirjoittaisi. Nyt kun aikaakin on kulunut sen verran viime postauksesta, niin tuntuu ettei tänne enää osaa kirjoittaa mitään ja kynnys kirjoittaa kasvaa vaan kokoajan korkeammaksi :/
Paljon kaikkea tietenkin olisi mistä voisi kirjoittaa ja jos ei mitään muuta niin valokuviahan aina saisi otettua. Ehkä tää tästä vielä herää, ainakin kun kesä lähenee koko ajan niin on sitten enemmän kaikkea tekemistä:)

Laitetaan tähän nyt kuvina mitä juttuja reilu vuoden aikana on tapahtunut. Kuvat jouduin nyt ottamaan facesta, kun tietsikalta otettiin eilen kovo pois missä oli kaikki kuvat. Se eilen jumittui eikä enää kone sitä tunnistanut. Sitten kun koneen käynnisti uudestaan kovo taas näkyi, mutta otettiin se varmuuden vuoksi pois ennen kuin se sökähtää kokonaan. Nyt sitten pitää ostaa uusi (ulkoinen) kovo ja siirtää kuvat sinne turvaan.

Tammikuun ihanat kelit
Äidin uusi koira Pepi
Kaulapannan ompelua


Cora lämmittelee ikkunalaudalla huhtikuun auringossa

Iines ja hassu asento

Mun tekemä kaulapanta oli päässyt Meidän Koira lehteen

Omenakakun testausta





Toukokuussa käytiin Kolvananuurossa kävelemässä avomiehen ja Javin kanssa
Ihana sisilisko

Cooldog

Kesän ensimmäiset mansikat
Juhannus
Heinäkuussa käytiin patikoimassa Patvinsuolla
Ensimmäinen paahtopaistikokeilu
Elokuinen iltalenkki ja auringonlasku

Kaulapantojakin on jonkun verran tullut tehtyä

Javi täytti 6v
Kolin maisemia elokuun lopulta
Javin katu-uskottava heijastinliivi.



Javi pääsi vetokoiraksi
Uusi lemmikki perheessä, hiljainen eikä syö paljoa :D
Taulujakin tietenkin on tullut tehtyä, tässä mun suosikki

Jäällä
Javi lentää

Siinäpä sitä nyt joitain tapahtumia vuoden ajalta :) Toivottavasti nyt saisin heräteltyä blogin uuteen nousuun. Jos on jotain postausideoita niin saapi kirjoittaa kommenttilootaan. Tietenkin kaikki muutkin kommentit on tervetulleita niin tiedän sitten lukeeko tätä enää kukaan vai onko kaikki lukijat kaikonneet hiljaisuuden aikana. Toivottavasti nyt edes joku lukee:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti